Veraisen Sora Oy

Veraisen Sora Oy on perheyritys, joka jalostaa ja toimittaa asiakkaille maa-aineksia. Tuotevalikoimamme on laaja käsittäen mm. kalliomurskeet, sepelit, hiekat, sorat ja erikoistuotteet. Toimintamme perustuu asiakasyhteistyöhön ja rautaiseen osaamiseen vuodesta 1950. Toiminta-alueenamme on Varsinais-Suomi sekä eteläinen Satakunta. Tunnemme hyvin materiaalit ja lähipaikkakunnat ja alueet, osaamme neuvoa ja auttaa asiakkaita oikean materiaalin valinnassa oikeaan käyttötarkoitukseen ja maastoon. Olemme palveleva paikallinen toimija, jonka kuljetukset toimivat ajallaan. Asiakkaitamme ovat muun muassa yksityiset ja yritykset, urakoitsijat, rakennusliikkeet, tiehoitokunnat ja julkinen sektori.  

Krouvinummen soranottoalue

1980-luvulla

Mynämäellä Veraisten Soraa on käytetty monissa rakennuskohteissa. Yksi ensimmäisistä oli Yrittäjäinkulma, 1962 avattu liiketalo, jonka betonin valmistuksessa käytettiin soraa. Tuohon aikaan ei vielä tunnettu valmisbetonia saati valmiselementtejä. Soraa on ajettu myös Vehmaalle, jonne rakennettiin uusia teitä Kiviteollisuuden montuille ja sikaloiden rakentamiseen. Lisäksi soraa on ajettu mm Laitilan ja Uudenkaupungin kevyen liikenteen väyliin sekä muihin teihin. 

Ensimmäinen kaivinkone 1980-luvulta

1960-luvulla sorayrityksiä on ollut kaksi. Pauli hankki serkkunsa kanssa sorakuopan Mietoisista ja perustettiin Peurunmäen Sora. Työmaalle hankittiin uusi kuormaaja ja palkattiin ulkopuolinen työntekijä. Toiminta ei kuitenkaan tuottanut ja konekin jäi huningolle. Pauli osti huutokaupassa serkkunsa osuuden ja Peurunmäen Soran toiminta lopetettiin ja sora siirrettiin osaksi Veraisen Soran toimintaa.  

Soran toiminta yhtiöitettiin 1978. 1988 tehtiin sukupolven vaihdos, jolloin Soran omistajiksi tulivat Paulin pojat Esa ja Eero Verainen. Nykyisin Veraisen Sora Ky:n ruorissa on Eeron lisäksi hänen poikansa Tuomas Verainen.  

Vuosien varrella Soralla on ollut kymmenkunta ottoaluetta, joista osa on aktiivikäytössä. Tällä hetkellä soran lisäksi yritys jalostaa myös kalliomurskeita ja sepeleitä. Myyntituotteita on sorat, kalliomurskeet jasepelit sekä erikoistuotteet. Toimintaa kehitetään ja tehostetaan jatkuvasti. 

Pyöräkuormaaja ostettu 1991.